RSS

Avainsana-arkisto: Jebel Toubkal

Jebel Toubkalin valloitus jäi yritykseksi

Atlasvuoret halkovat Marokon keskiosaa koko pituudelta. Vuoriston korkein huippu on Jebel Toubkal, joka kohoaa päätähuimaavaan 4167 metriin. Kunnioitusta herättävästä lukemasta huolimatta huippu on tavallisen peruskuntoisen ihmisen saavutettavissa – tai ainakin niin meille kerrottiin. Asia voi tietysti olla näin, jos peruskuntoinen tarkoittaa ikänsä vuoristossa elänyttä ja siellä liikkunutta ihmistä. Suomessa peruskuntoinen on henkilö, joka jaksaa kävellä hengästymättä kolmanteen kerrokseen.

Imlil on kylä, joka toimii alkupisteenä Jebel Toubkalille johtavalle vaellusreitille. Heräsimme suureen päivään varhain ja lähdimme Imlilistä matkaan täynnä itseluottamusta. Jo matkan alussa teimme pahan virheen ja lähdimme risteyksestä väärään suuntaan. Aloimme epäillä reittivalintaa siinä vaiheessa, kun tie alkoi viettää alaspäin ja käännyimme takaisin. Pian vastaan käveli brittiläinen pariskunta, joka oli varma oikeasta suunnasta. Emme luottaneet vaistoomme ja päätimme lähteä heidän mukaansa, jälleen väärään suuntaan. Noin kilometrin käveltyämme pääsimme kylään, jossa paikalliset kertoivat, että Jebel Toubkal on päinvastaisessa suunnassa. Harhareitti vei paljon voimia ja hukkasimme kallista aikaa.

Reitti Jebel Toubkalille kulkee komeiden vuorimaisemien keskellä. Eläimiä matkan varrelta löytyy paljon. Liskoja, vuohia, lampaita ja maaoravia. Kesällä aurinko paahtaa kuumasti, ja vettä kuluu litrakaupalla. Varjopaikkoja löytyy vain muutamien suurempien kivenlohkareiden kyljestä. Kapeaa polkua käyttävät myös muulit, jotka kuljettavat suuria kantamuksia. Muuleja joutuu aika ajoin väistämään ja varomaan astumasta liian lähelle jyrkänteen reunaa. Alkumatkasta kävely tuntui vielä hyvältä. Kun reitti alkoi kohota jyrkemmin, nousu kävi jatkuvasti raskaammaksi. Kulkemista ei helpottanut se, että kivikkoisella polulla jokaiseen askeleeseen piti keskittyä.

Tuntien kuluessa aloimme pitää taukoja yhä useammin. Vaikka painavat vesilitrat rinkassa vähenivät, rinkka tuntui yhä raskaammalta. Mikko joutui lisäksi niistämään ja yskimään muutaman minuutin välein johtuen päällä olevasta flunssasta. Taistelimme 8 kilometriä ylös, mutta matka päätettiin jättää kesken noin 2 kilometriä ennen perusleiriä. Viimeinen naula arkkuun oli erään kauppiaan ilmoitus, että matka perusleiriin kestäisi peruskuntoiselta vielä puolitoista tuntia. Paras ratkaisu oli lähteä takaisin alas, koska riski kaatua voipuneena kivikkoon olisi ollut liian suuri. Mieluummin takaisin alas kuin jäädä yöksi keskelle kylmää vuoristopolkua. Päivänvaloakin oli vielä riittävästi jäljellä alastuloon.

Alastulokaan ei ollut helppo. Polvet ja nilkat alkoivat oireilla molemmilla. Välillä vähennettiin kantotaakkaa toiselta ja yritettiin sitä kautta saada erityisesti nilkat pysymään ehjinä. Meidän pitäessä taukoa silmät puoliksi kiinni ja naama punaisena, ohitse juoksi kaksi noin 12-14-vuotiasta poikaa reput selässä kuin vuorikauriit. He eivät olleet ainoita juoksijoita, vaan myös Jebel Toubkalin huipulta saapuneita retkeilijöitä tuli kovaa vauhtia alas. Me yritimme selvitä hengissä jokaisesta askeleesta, ja ihmiset juoksivat kuin pilkallaan ohi huutaen ”Bonjour!” Emme ehtineet vastata tervehdykseen. Olkoon tämä meille muistutuksena, ettei ihminen elä vain leivästä ja kulttuurista. Myös kehoa pitäisi joskus rääkätä.

Majapaikan löytyessä Imlilistä kaikki voimat ja sisu oli käytetty loppuun. 18 kilometrin kävely vuoristossa 11 tunnin ajan vaati veronsa. Jäimme pieneen vähemmistöön, joka ei päässyt huipulle asti. Kiipeämistä voi hyvin verrata siihen, että kävelisi ensin 9 km kerrostalon rappusia ylös, ja lähtisi tulemaan samaa rappukäytävää alas toiset 9 km. Siihen nähden, että emme harrasta urheilua, tulos on ihan kelvollinen.

Kelvollisuus kyseenalaistui seuraavana päivänä, kun kanssamme eksyksissä ollut peruskuntoinen brittipariskunta saapui majataloon hyväntuulisena. He viettivät yön perusleirissä, kiipesivät seuraavana aamuna Jebel Toubkalin huipulle ja olivat jo klo 17 perillä Imlilissä. Masentavaa.

Mainokset
 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 11.9.2013 Kategoria/t: Matkalla

 

Avainsanat: